Yksilölliset tukipohjalliset käsityönä Lapinlahdella

Käsintehdyt tukipohjalliset ovat kengän sisään tulevia tukia, jotka tehdään sinun jalkasi mittojen mukaan. Lapinlahden Jalkaterapiapajalla ne tehdään kipsimallin pohjalta käsityönä, ei valmiista aihiosta. Hinta alkaa 190 eurosta ja jalkatutkimus on maksuton. Päivittäisessä käytössä pari kestää 2–4 vuotta.

Asiantuntijan kädet pitelevät valmista, käsityönä tehtyä yksilöllistä tukipohjallista Lapinlahden Jalkaterapiapajalla.
Yksilöllisten tukipohjallisten edut

Mihin vaivoihin tukipohjallisista on apua?

Tukia kannattaa kysyä, jos kipu tulee aina samaan kohtaan tai aamun ensimmäiset askeleet sattuvat. Myös epätasaisesti kuluneet kengät kertovat jotain. Useimmiten kyse on jostain näistä.

Ylipronaatio ja madaltunut jalkaholvi

Ylipronaatiossa nilkka kiertyy askeleen aikana liikaa sisäänpäin ja madaltunut pitkittäisholvi painuu kasaan. Kansanomainen nimitys on lattajalka. Kun nilkka kiertyy sisäänpäin, kuormitus siirtyy telaluun kautta jalkaterän sisäreunalle. Korkea jalkaholvi kuormittaa toisella tavalla mutta yhtä epätasaisesti: paino jää kantapäälle ja päkiälle, eikä keskiosa kanna. Tuki rakennetaan siihen kohtaan, jossa holvi pettää, ei koko jalkaterän alle tasaisena kerroksena.

Vaivaisenluu ja jäykkä isovarvas

Vaivaisenluussa eli hallux valguksessa isovarpaan tyvinivel työntyy sivulle ja varvas kääntyy muita kohti. Kenkä alkaa painaa juuri siihen kohtaan, ja päkiän sisäreunalle tulee kovettumaa. Jäykkä isovarvas on eri vaiva: siinä isovarpaan nivel ei taivu askeleen aikana riittävästi, joten jalka kiertää painon ulkoreunan kautta. Kummassakin tuen tehtävä on jakaa painoa niin, ettei koko ponnistus tule saman nivelen läpi.

Valmis, käsityönä yksilöllisesti muotoiltu tukipohjallinen puupöydällä, valmiina tukemaan jalan luonnollista asentoa.

Kantapääkipu ja plantaarifaskiitti

Plantaarifaskiitti eli kantakalvon tulehdus sattuu pahimmin aamun ensimmäisillä askelilla kantapäähän. Osalla näkyy röntgenkuvassa kantapiikki eli kantaluun piikki. Kipu ei kuitenkaan aina tule piikistä, vaan kantakalvon kiinnityskohdan ärsytyksestä. Kun kalvon veto kevenee, myös akillesjänteen rasitusoireet yleensä rauhoittuvat. Kantapääkipu ei helpota hetkessä, ja tuki on siinä yksi osa muun hoidon rinnalla.

Päkiäkipu ja varpaiden vaivat

Päkiäkipu eli metatarsalgia tuntuu painona tai polttona jalkaterän etuosassa. Mortonin hermopinne on eri vaiva. Siitä käytetään myös nimiä Mortonin neurooma ja Mortonin syndrooma: varpaiden välissä kulkeva hermo jää puristuksiin, ja päkiässä tuntuu puutumista ja pistelyä. Kovettumat ja vasaravarpaat kertovat usein samasta: paino osuu päkiässä väärään kohtaan. Tuen tehtävä on siirtää painoa pois ärtyneeltä alueelta, ja päkiän kohdalle tehdään usein oma keventävä muoto.

Tukipohjallisten valmistusprosessi

Näin pari tehdään

Kaksi samanlaista paria ei synny. Jokainen tuki rakennetaan kipsimallista asti täällä Lapinlahden pajalla, ja jokainen pari kulkee minun käsieni kautta. Yli 30 vuoden kokemus ratkaisee tässä työssä enemmän kuin mikään laite.

Jalkaterveyden asiantuntija tekee manuaalista jalka-analyysiä asiakkaan jalalle.

Ensin katsotaan jalka

Kaikki lähtee maksuttomasta jalkatutkimuksesta. Katson, miten astut ja mihin paino kasautuu. Yleensä siitä selviää, mikä jalkakipua pitää yllä ja tarvitaanko tukea lainkaan.

Jalan muotin ottaminen yksilöllistä tukipohjallista varten Lapinlahden pajalla.

Muotti ja kipsimalli otetaan käsin

Otan jalasta vaahtomuotin korjatussa, luisessa neutraaliasennossa — siis siinä asennossa, jossa jalan halutaan toimivan, ei siinä, johon jalka omalla painollaan painuu. Muottiin valan kipsin, ja kipsimallia muokkaan tutkimuksessa tekemieni havaintojen mukaan. Tämä muokkausvaihe on koko työn ydin: siinä ratkeavat kiilaukset ja ohjaukset. Skanneri kuvaa jalan sellaisena kuin se sattuu sillä hetkellä olemaan. Kipsissä asento pysyy, ja mallia voi vielä muokata käsin.

Joustavien ja kestävien materiaalien valinta yksilölliseen tukipohjalliseen.

Materiaalin valinta ratkaisee tuntuman

Materiaalissa on kyse kovuudesta, joustosta ja paksuudesta. Kovempi tuki kannattelee holvia painavammalla jalalla, pehmeämpi vaimentaa iskua, ja päkiän kohtaan tulee usein eri materiaali kuin kantapään alle. Paksuus riippuu kengästä, koska turvakenkään ei mahdu samaa tukea kuin lenkkikenkään. Runko on EVA-materiaalia, välikerros 5,5 millimetrin Etrafoamia ja päällys kulutusta ja pesua kestävää sueteksiä.

Tukipohjallisen tarkka muotoilu ja hionta käsityönä Lapinlahden verstaalla.

Tuki rakennetaan kerroksittain

Pohjallinen syntyy kipsimallin päälle kerros kerrokselta Kivistöntien pajalla. Kerrokset lämmitetään 150 asteeseen ja puristetaan alipaineessa kipsimallin päälle, jolloin materiaali kopioi kipsin muodon ja pitää sen. Lopuksi leikkaan ylimääräisen pois ja hion muodot käsin. Siinä työssä ratkeaa, tuntuuko tuki oikealta vai ei, eikä sitä voi tehdä kiireellä. Työtä ei ole ulkoistettu alihankintaan eikä annettu jyrsimen tehtäväksi.

Valmiin käsityönä tehdyn tukipohjallisen sovittaminen asiakkaan jalkineeseen.

Sovitus ja hionta

Sovitan parin kenkiisi paikan päällä ja hion sen kohdalleen. Vieraalta tuki saa alkuun tuntua. Jos se painaa tai hiertää, hion sen uudelleen. Sovituskäynti sisältyy hintaan.

Viimeistelty, yksilöllinen tukipohjallinen ja laadukas kenkä, valmiina kivuttomaan arkeen.

Huolto ja materiaalitakuu

Parin saa tuoda takaisin, jos jokin tuntuu väärältä. Muokkaan sen samalla pajalla. Ensimmäisen vuoden ajan huolto ja materiaalitakuu ovat maksuttomia. Kun kulunut päällinen uusitaan ajoissa, sama pari kestää useita vuosia.

Usein kysyttyä yksilöllisistä tukipohjallisista

Yksilölliset tukipohjalliset maksavat 190 eurosta alkaen, ja samoihin muotteihin tehty lisäpari 110 euroa. Lisäparin voi tilata heti tai myöhemmin, noin 2–3 vuoden sisällä, kun muotit ovat tallessa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron ja sovituskäynnin, ja jalkatutkimus on maksuton. Alla vastaukset yleisimpiin kysymyksiin.

Kauempaa tulossa? Kokosin erikseen ohjeet Kuopiosta tuleville — myös sen, miten lisäparit hoituvat postissa ilman uutta matkaa.

Kenelle yksilölliset tukipohjalliset sopivat?

Tukipohjallisia hankkivat Lapinlahden pajalta useimmiten ne, joiden jalat ovat kovilla joka päivä: seisomatyötä tekevät, paljon kävelevät ja liikuntaa harrastavat. Myös ikääntyneille ne tuovat iskunvaimennusta ja tukea, kun jalkapohjan oma rasvapatja on ohentunut. Tuki tehdään silloin, kun tutkimuksessa löytyy siihen syy. Tervettä ja oireetonta jalkaa ei kannata tukea varmuuden vuoksi.

Mihin vaivoihin tukipohjallisista on apua?

Jalkaterän virheasento siirtää työtä ylöspäin. Takimmainen säärilihas ja pitkä pohjeluulihas joutuvat kannattelemaan holvia, pohjelihas kiristyy ja sääri alkaa särkeä iltaa kohti. Nilkan ulkosivun nivelsiteet venyvät toistuvissa nyrjähdyksissä, ja löystyminen näkyy siinä, että nilkka pettää helpommin epätasaisella. Kierto ei pysähdy nilkkaan, vaan jatkuu polveen ja siitä ylemmäs. Tätä kokonaisuutta sanotaan kineettiseksi ketjuksi. Osalla helpottavat myös polvi-, lonkka- ja alaselkäkivut, kun alaraajan kuormitus tasoittuu. Tämä on yleensä hidas muutos, ei yhden päivän juttu. Lähetettä ei tarvita, ja maksuttoman jalkatutkimuksen voi varata suoraan.

Miten nämä eroavat kaupan valmispohjallisista?

Kaupan pohjallinen on massatuote, joka on tehty kuvitteelliselle keskivertojalalle. Se pehmustaa jalkaa alta, mutta ei ohjaa sitä mihinkään. Lapinlahden Jalkaterapiapajan yksilöllinen tukipohjallinen eli jalkaortoosi valmistetaan kipsimallin avulla käsityönä juuri sinun jalkasi mittoihin, ja tuen paikka ja määrä katsotaan sinun askelluksesi mukaan.

Kuinka kauan pohjalliset kestävät?

Käsintehdyt tukipohjalliset kestävät päivittäisessä käytössä tyypillisesti 2–4 vuotta. Kulunut päällinen kannattaa uusia ajoissa. Kunnostuksen ja päällystyksen teen samalla pajalla, ja se maksaa selvästi vähemmän kuin uusi pari. Kuluminen kannattaa katsoa parin vuoden välein, ja paljon kävelevällä useamminkin.

Lue myös: Kannattaako tukipohjalliset hankkia?

Mahtuvatko tukipohjalliset kaikkiin kenkiin?

Pääsääntöisesti kyllä. Pohjalliset tehdään niihin kenkiin, joita käytät eniten: työ-, turva- tai lenkkikenkiin. Paras lopputulos saadaan kengissä, joissa on irrotettava oma pohjallinen, jonka tilalle yksilöllinen tuki vaihdetaan. Erityisen ohuita malleja voi tehdä esimerkiksi juhlakenkiin.

Milloin tuesta ei ole apua?

Tuki ei ole jokaiselle tarpeen, eikä tervettä jalkaa kannata tukea vain varmuuden vuoksi. Jalkaterässä on omia pieniä lihaksia, ja niiden kuuluu tehdä työnsä. Joskus tutkimuksen lopputulos on se, ettei tukea tarvita, ja joskus riittää että kenkä vaihdetaan parempaan. Silloin sanon sen ääneen enkä myy mitään.

Milloin mennä ensin lääkäriin?

Pohjalliset tukevat jalkaa, mutta ne eivät korvaa lääkärin arviota. Ota yhteys terveysasemalle, jos jalassa on avoin haava tai diabetekseen liittyvä haavauma, jos epäilet murtumaa tai jos jalka on kuuma, punoittava ja turvonnut. Näissä tilanteissa syy selvitetään ensin. Sen jälkeen katsotaan, onko pohjallisista apua.

Epäröitkö, onko yksilöllisistä tukipohjallisista apua sinulle?

Arvailla ei kannata. Varaa 30 minuutin maksuton tutkimusaika Lapinlahden pajalle, niin katsotaan jalka yhdessä. Tutkimus ei sido sinua hankkimaan pohjallisia, mutta saat käsityksen siitä, mistä jalkakipu todennäköisesti johtuu ja mitä sille voi tehdä. Paja on Lapinlahdella osoitteessa Kivistöntie 381, ja asiakkaita tulee Iisalmesta, Kuopiosta, Siilinjärveltä, Sonkajärveltä, Vieremältä ja Pielavedeltä asti. Pari maksaa 190 eurosta alkaen, ja hintaan sisältyvät arvonlisävero ja sovituskäynti.

Asiakkaan paljaat jalat lattialla, kuvastaen jalkaterveyden ja kivuttoman liikkumisen tärkeyttä.
Seuraava askel

Ota ensimmäinen askel kohti kivutonta arkea

Soita, niin katsotaan onko tuesta sinulle apua. Jalkatutkimus on maksuton eikä sido mihinkään. Voit myös jättää viestin lomakkeella, niin soitan sinulle.

Kiitos yhteydenotostasi, otan sinuun pian yhteyttä
Virhe tapahtui, yritä uudelleen

Sähköposti

Lähetä minulle viestiä
pauli@jalat.net

Puhelin

Soita ja varaa aika
044 276 7690

Käyntiosoite

Kivistöntie 381, Lapinlahti